essfi

Open full view…

Haluaisitko 40 prosentin alen jätekuljetusmaksuusi? Tuntuva pudotus voisi olla ma

Tue, 12 Jun 2018 04:27:40 GMT

Orpodoksi
Tue, 12 Jun 2018 04:27:40 GMT

Olen pohtinut, että miksi tälläisen yleishyödyllisen yhtiön, jota Tuula Honkanen erinomaisesti johtaa, tulee jakaa osinkoja. Eikö riitä, että se tuottaa palvelunsa ja kustantaa ne toiminnallaan. Näin se toimisi alueensa ihmisille kaikkien parhaaksi käyttönsä suhteessa. Nyt kun vaaditaan osinkoja, suurimpana saajana tietysti Lahti, joudutaan yhtiön kehittämiseen keräämään ns. ekomaksua, mikä mitä ilmeisemmin kerätään suurimmaksi osalta Lahden ulkopuolelta. Lahti saa näinollen yhtiön toiminnasta moninkertaisen hyödyn muiden toimiessa vain maksajina. Voisiko yhtiön muiden kuntien edustajat tarttua asiaan ja hakea muutosta käytäntöön. Ja olla yleensäkin hereillä, kun suunnitellaan yhteisiä yrityksiä, joissa yhdellä toimijalla on enemmistö siitä. Sellaiseen ei yhteisen hyvän nimissä tulisi suostua.

tessulandia
Wed, 13 Jun 2018 12:54:05 GMT

no jos on osakeyhtiö niin sillon osinkoja jaetaan,sama se on jos omistat puhelinosakkeen osinkoja siitäkin saa,se on osakeyhtiön perusta

Bewerly Hill's
Thu, 14 Jun 2018 07:22:27 GMT

Eikö valtiovalta nimenomaan pyri purkamaan haitallisia monopoleja..? Siis miksi PHJ pakonomaisesti pyrkii luomaan kuljetusmonopolin hallintaansa ja kansa maksaisi mitä monopoli määrää, tsiisus.