essfi

Open full view…

Meidän juttu: Orimattilan Marttayhdistys - joulupukki toi lahjaksi runon - ESS.fi

Tue, 25 Dec 2018 12:50:50 GMT

🤡
Tue, 25 Dec 2018 12:50:50 GMT

" Keinutuoli ei ole marttaa varten ". Itse eläkeläsenä nautiskelen keinutuolissa istuskelusta, mutta enempää en kerro, koska tulevalla hallituksella lienee suunnitelmissa uusia erinäisiä keinoja, joilla eläkepäivistä nautiskelua tullaan rajoittamaan niin, että ansaitulle eläkkeelle päässeiltä tullaan ansaittuja / maksettuja etuja leikkaamaan tai jopa poistamaan, kuten kävi aiempina vuosikymmeninä ja ihan laillisesti, koska lait muutettiin sopivasti tuota ennen. Varsinkin pienituloisia Eläkeläisiä tulee entistä enemmän syyllistää valtion velkataakan kasvusta valtiovallankin toimesta, vaikka heidän palkoistaan on peritty mitä moninaisempia vähennyksiä # laillisesti # tai nou... Halonen ja Niinistö oikeusoppineina tietänevät kupletin juonen, mutta veet välittävät Veronmaksajien tai Eläkeläisten ahdingosta, heilläkin oma elämä on soljunut niin rahahuolia vailla, jotta eläkeläisiltäkään varastetut eläkekertymät eivät voi heitä vähääkään kiinnostaa, Onnellista uutta vuotta heillekin, tosin vähemmän kuin Todellisille Veronmaksajille 🎆