essfi

Open full view…

FC Lahden tehottomuus huolestuttaa - ESS.fi

Tue, 14 May 2019 16:56:21 GMT

Pusa
Tue, 14 May 2019 16:56:21 GMT

Hyviä pointteja kuhnurilauman alkukaudesta. Kannattaa kuitenkin huomioida myös, että hyökkäyspään tuloksentekijöiksi hankituista Erik Törnroos on pelannut minuuttinsa loukkaantumisten vuoksi puolikuntoisena ja kovaa vauhtia kuntoutuva Jeronimo Amione saanee liigadebyyttinsä Suomessa HJK-ottelussa ensi maanantaina. Seurajohto reagoi näihin loukkaantumisiin hankkimalla pari kautta sitten Jyväskylässä loistaneen Gael Etockin, jonka tehot ovat kuitenkin jääneet piippuun samoin kuin yritteliäällä Ville Salmikivelläkin. Nuoret Jasin Assenhoun ja Tomi Kult ovat lupaavia, mutta vastuunkantajiksi Veikkausliigatasolla heistä ei vielä taida olla.

TMS
Wed, 15 May 2019 08:40:34 GMT

Kyllä tässä tilanteessa pitäisi nimenomaan Assehnounille antaa peliaikaa jo avauksesta. Hän on ainoa yllätysvalmis hyökkääjä tällä hetkellä ja pystyy myös luomaan paikkoja muille. Esim. Penninkangas ei vasemmalla saa yhtään keskitystä lähtemään. Assehnounilla on jo maali ja syöttö, vaikka ei ole nokkimisjärjestyksessä korkealla. Ja vastahyökkäyksiin mies on suoraviivaisempi kuin esim. toisella laidalla pyörähtelevä Josu, jonka täytyy aina ensin löytää Coubronne, jolle syöttää.