essfi

Open full view…

Hampaiden-korjausvelka kasvaa - ESS.fi

Sat, 25 May 2019 22:33:11 GMT

Iteaattelija
Sat, 25 May 2019 22:33:11 GMT

”Lahdessa kiireettömään hoitoon joutuu jonottamaan viisikin kuukautta, mikä alittaa laillisen, puolen vuoden rajan. Vielä pari vuotta sitten jono oli jopa puolentoista vuoden mittainen”, kertoo pääkirjoitus. Pääkirjoitus ei kuitenkaan kerro sitä, että pari vuotta sitten perustettiin ”Hyky”, mikä poliittisessa lahtelaiskomennossa alkoi siirtää maakunnan kuntien hyvin hoidettuja palveluja isäntäkuntamallilla lahtelaisten jälkeenjääneisiin palveluihin. Kun journalistin 1. ohjeen mukaan ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”, niin olisi ollut kohtuullista toivoa paikallismedian olla avarakatseisempi ja rehellinen tässä tilastojen pyörittelyssä.

🤡
Sun, 26 May 2019 07:39:57 GMT

" Suun ja hampaiden hoidon *pitäisi* olla yhtä hyvin saavutettavaa kuin muun terveydenhuollon tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta ". Noinhan pitäisi olla, mutta kun vaan ei ole. Kunnallisessa hammashuollossa saa vain ns. ensiavun hammasvaivoihin, reiät peitetään väliaikaisilla paikoilla ja lopullinen paikkaus on hoidatettava yksityisillä. Iensairaudet eivät aina johdu risoista hampaista, mutta kunnalliset hammaslääkärit eivät vaivaudu selvittämään iensairauksien syitä, vaan repivät ehjätkin hampaat suusta. Antibiooteilla voidaan hoitaa suunkin tulehdussairauksia, mutta kunnalliset hammaslääkärit eivät joko vaivaudu pidempään hoitosuunnitelmaan, tai lakisääteiset hoitonormit estävät sen ? Monilla on kauhukokemuksia varsinkin kouluajoilta, tai jo aikuisiässä kunnilta saamistaan hammas"hoitopalveluista". Potilaan hammaslääkäripelkoa vähätellään, ylimielinen asenne tuodaan selvästi esille, mutta ei sentään kysytä, miksi tulit meidän riesaksemme... Hattua nostan tosin niille, jotka ovat hammaslääkäreiksi kouluttautuneet , itsestäni ei olisi ollut tuohon palveluamma ttiin, joka vaatii mielestäni niin vahvan ja ajantasaisen ammattitaidon, kuin myös psygologista ymmärtämystä asiakkaiden pelkotiloista.

🤡
Sun, 26 May 2019 08:06:34 GMT

Jos kunnalliseen hammashoitoon pääseekin, ensimmäinen aika on syyhygienistille. Olisi erittäin tärkeää, että suuhygienistitkin osaisivat ammattinsa, eivätkä käsittelisi asiakkaidensa hammaskalustoa niin rajuilla toimenpiteillä, että ehjätkin hampaat alkavat heilumaan ja bakteerit pääsevät ienpusseihin ja imusolmukkeisiin. Kun hammaslääkärille pääsee viikkojen, kuukausien ja joskus vasta vuosienkin jälkeen siitä, kun suuhygienisti on tehnyt tehtävänsä vaihtelevalla menestyksellä, saattaa osa, tai koko hammaskalusto olla jo menetetty, koska kuntahammaslääkäri pitää hampaiden heilumiseen johtaneita syitä asiakkaan itse aiheuttamana välinpitämättömyytenä ja kohtelee asiakasta sen mukaan...

-53
Sun, 26 May 2019 10:11:16 GMT

Pas...ko päättäjiä kiinnostaa ihmisten hampaat, on paljon kivempaa puuhastella ns. urheilun parissa. Kohteliaasti pyytämällä tässä kaupungissa ei mitään julkista palvelua saa, vaadittava on ja tiukasti. Kokemuksella kolmen vuoden odottamisen jälkeen hammashoitoon. Asiakkaita jopa tietoisesti huijataan.

Kengänkuluttuja
Tue, 28 May 2019 06:25:37 GMT

Olen käynyt Lahdessa julkisessa hammashoidossa parikymmentä vuotta, ja paljon. Jonot ovat olleet mitä olleet, sen mukaan olen käynyt kun aikoja annettu. Pari kertaa lohkeamasta saanut nopean ajan. Mielestäni toiminut ok kun ollaan Risumiehen kuvaajaa siteeratakseni "ihmisten aikaan liikkeellä". Havahduin juurisyyhyn hammasongelmissani jokunen vuosi sitten; Olen hoitanut hampaitani huonosti. Ryhdistäydyin ja aloin käyttämään hammaslankainta ja hammasväliharjatikkua päivittäin, ja lisäksi 2xpäivässä harjaus ja nimen omaan sähköhammasharjalla. Nähkää ainakin nuoret ihmiset tämä oma hoito isona korjaavana tekijänä mahdollisiin hammasongelmillenne tulevaisuudessa!