essfi

Open full view…

”Jos tuolla suorituksella ei voita, on päätös silkkaa politiikka” – esiintyjät ja

Thu, 20 Jun 2019 10:33:16 GMT

TeppoTulppu
Thu, 20 Jun 2019 11:08:21 GMT

Olisivat vähän kyselleet KymiRingistä, kehätiestä sekä surkeista pyöräilyväylistä. Nyt vaan peukut pystyyn ettei Lahti voita eli häviä 9 miljooonaa euroa. Jännä muuten miten Helsingin Sanomat ei uutisoi tästä lainkaan kun on niin merkittävä kisa kuitenkin.

pedro
Thu, 20 Jun 2019 11:11:08 GMT

Suuri vääryys tapahtuu jos Lahti saa vihreänpääkaupungin tittelin. Lahti ei hoida puistojaan ei saa talven hiekkoja pois eikä katuja pestä pölyistä. Keskustassa ei ole penkkejä ei kukkaistutuksia ei mitään. Torilla on harmaita pömpeleitä. Ainoastaan juopot horjuu baarista baariin. Liikenne ei suju keskustassa ja kadut revitään auki joka kesä. Mikä tekisi Lahdesta Green Capitalin? Ei mikään.

JustineA
Thu, 20 Jun 2019 11:28:26 GMT

"....kertoivat Lahden vahvuuksista, onnistumisista ja tulevaisuuden suunnitelmista viisihenkiselle tuomaristolle torstaina aamupäivällä." Kertoisitteko avoimesti myös meille veronmaksajille? Varsinkin tulevaisuuden suunnitelmista, joissa me luonnollisesti olemme maksajia.

Söör
Thu, 20 Jun 2019 11:42:19 GMT

> @pedro > Mikä tekisi Lahdesta Green Capitalin? Kriteerit nyt lienee pikkuisen eri, kuin pedro kuvittelee :D... keskustan penkit ? Torilla harmaita pömpeleitä :D mistä teitä oikein sikiää

Setämies
Thu, 20 Jun 2019 11:48:28 GMT

> @TeppoTulppu > Nyt vaan peukut pystyyn ettei Lahti voita eli häviä 9 miljooonaa euroa. Niinpä. Muutama satatonnia on jo kulutettu tähän GreenCapital -hassutteluun. Kai kaupungin delegaatio on mennyt kisapaikalle bussilla ja junalla eikä lentäen, jotta hiilijalanjälki pysyy pienenä? > @TeppoTulppu > Jännä muuten miten Helsingin Sanomat ei uutisoi tästä lainkaan kun on niin merkittävä kisa kuitenkin. Helsingissä ei katsos ymmärretä tämmöisen globaalin näkyvyyden päälle kuten meillä. Onneksi meillä on niin valveutuneet päättäjät, että tämmöiseenkin kisaan ymmärrettiin osallistua. Jos "voitetaan" niin 9 miljoonan menot on päättäjien mielestä pieni investointi siitä valtavasta näkyvyydestä, mitä tällä saavutetaan. Voi sitä kiinalaisten määrää ihmettelemässä Aleksin betoniporsaita.

Eemeli Lahest
Thu, 20 Jun 2019 12:06:43 GMT

Silkkaa politiikkaa se on kaupunkilaisten kustannuksella ja kilven kiillottamista muutamilta henkilöiltä. Verotuloina maksatetaan kaikki hömppä ja turhat matkustelut. Voi kun ei voittais!

Skalpelli
Thu, 20 Jun 2019 12:12:54 GMT

Toivottavasti hävitään. Koska aiotte kertoa rehellisesti lahtelaisille paljonko mahdollinen voitto vaatii verovaroja? Kiroiluttaa ja suututtaa tämä poliittisen yläluokan ja eliitin suhmurointi. Mistä te olette valtuutuksen saaneet tähänkin törsäilyyn?

TeppoTulppu
Thu, 20 Jun 2019 12:42:58 GMT

"Lahden esityksessä painotettiin sitä, kuinka motivoituneita kaupungissa ollaan ottamaan Euroopan vihreä pääkaupunki -titteli vastaan" Kertoo paljon päättäjistä, ovat omissa pilvilinnoissaan.

Jeppe (2850b200cdb4)
Thu, 20 Jun 2019 12:55:29 GMT

Kyllä tähän hömppään on rahat, ei hoitoalalle ja vanhuksille

Tuija (bc4c312a0735)
Thu, 20 Jun 2019 13:11:13 GMT

Mitä lahtelaiset saavat voitosta?

JustineA
Thu, 20 Jun 2019 13:13:02 GMT

Ei tällä voitolla ole merkitystä muille kuin muutamille, jotka saavat päivänsä parrasvaloissa. Kliffaa hei! Ja ne muutamat vie kaavaillut jutut maaliin anyways. Muistetaas nyt vaan sitten seuraavissa vaaleissa ketä äänestettäisiin. Ai niin, eihän silläkään ole väliä tässä kaupungissa. Sori siitä!

Jofa
Thu, 20 Jun 2019 13:37:37 GMT

Missä näitä kaikesta valittajia kasvaa, on täytynyt käydä todella huono tuuri että on saanut noin negatiivisen elämän asenteen.

Roopemäki
Thu, 20 Jun 2019 13:38:25 GMT

Minäkin haluaisin nähdä tuon upean esityksen !

PEKKA (97565c004a7c)
Thu, 20 Jun 2019 13:50:53 GMT

Olisi kiva tietää, mitä konkreettista hyötyä Lahdelle on, jos tiitteli saadaan. Ei realistisuus ole sama kuin negatiivinen elämänasenne,

TeppoTulppu
Thu, 20 Jun 2019 14:00:37 GMT

Tuija, lahtelaiset saavat voitosta n. 3 miljoonan euron laskun. Yhteensä maksettavaa kertyy 9 miljoonaa.

Setämies
Thu, 20 Jun 2019 14:53:19 GMT

> @PEKKA (97565c004a7c) > Olisi kiva tietää, mitä konkreettista hyötyä Lahdelle on, jos tiitteli saadaan Ei mitään konkreettista hyötyä. Kuten jo useasti on todettu, voitto lisää kaupungin menoja 3 miljoonalla. Ja hyötyjiä ovat ne muutamat asian parissa puuhastelevat, jotka pääsevät vähän reissuttamaan ja pienissä piireissä asialla röyhistelemään. Veronmaksajat hyötyy tästä vielä vähemmän kuin tappiollisista Salppurin kisoista. Haluaisin muuten tietää, millä suunnatulla kyselyllä on saatu tulos, jonka mukaan lahtelaiset on motivoituneita ottamaan Green Capital -tittelin vastaan? Onko tätä kyselty ainoastaan jossain Päijät-Hämeen vihreiden puutarhaillassa?

Marolan piika
Thu, 20 Jun 2019 16:07:04 GMT

Kyllä Lahti ansaitsee EGCA-palkinnon! Vesijärven kunnostaminen, jätteiden kierrättäminen ja hyödyntäminen, kivihiilestä luopuminen, joukkoliikenteeseen panostaminen, ympäristökasvatus - ja paljon muuta. Lahti on jo Suomenkin mittapuulla monessa suhteessa edelläkävijä ympäristöasioissa, täältä haetaan oppia muihin kuntiin. Voiton avulla voitaisiin saada rahoitusta sekä lisänäkyvyyttä nimenomaan ympäristöasioissa.

Lupus lupus
Thu, 20 Jun 2019 16:08:10 GMT

Mutta missä on omistajaohjaus? Kun ollaan surutta heittämässä taivaan tuuliin miljoonia, ei hetkauta ketään. Sen sijaan yhden osakeyhtiön toimitusjohtajan palkankorotuksesta kaupunki ja kyläpellet sekoaa, ylimpänä Reissu-Pekka, Helsingin lahja lahtelaisille veronmaksajille. Sitä minäkin kysyisin, mikä tutkimus väittää, että lahtelaiset ovat hyppimässä kattoon tästä aivan tolkuttomasta asiasta ja rahantuhlauksesta?

Luki Härö
Thu, 20 Jun 2019 17:01:39 GMT

Osuvasti kuultu , hanhen paskoja voi vielä väistellä , ensi viikolla ei.

MatamiM
Thu, 20 Jun 2019 17:50:43 GMT

Laittaisi nuokin rahat todelliseen ympäristön hoitoon, eikä jollekin konsultille ja hölyn pölyn ukoille! Tuolla ei mitään markkina arvoa ole maailmalle, eikä rahaa tule takaisin! Sanokoot mitä tahansa, mut taas konsultit höynäytti meitin päättäjiä! Kyl Lahtelaiset hölmöjä valinneet taas päättäjiksi Huh huh

next