essfi

Open full view…

Peurakolareista tuli iso riesa Päijät-Hämeen teille - "Se on arvaamaton ja nopeas

Wed, 23 Oct 2019 05:39:20 GMT

Kauno
Wed, 23 Oct 2019 05:39:20 GMT

Peuroja ja kauriita on nykyään valtavasti. Ilmeisesti elinolosuhteet ovat niille suotuisat ja metsästys melko vähäistä. Hyvin usein niitä näkee esimerkiksi Ala-Okeroisissa ja Sammalsuonkadun ylityksissä. Jotenkin niiden metsästystä olisi lisättävä.

Päijät-Peikko
Wed, 23 Oct 2019 06:22:09 GMT

Tapahtu muutama vuosi sitten maantiellä 167 etelästä pohjoiseen päin ajaessani muutama kilometri Lahden eteläpuolella: Ajoin rajoitusnopeutta kun takapuskuriin liimautui joku dynaaminen paahdettuaan pitkän suoran varovasti arvioiden noin 150 lasissa. Koska näkyvyys eteen oli rajoittunut, jopa tämä ääliö tajusi olla paahtamatta "pimeään" tienkohtaan samaa vauhtia ja alkoi siis omasta mielestään joustavasti painostaa minua ajamaan nopeammin. Edellä ajavan auton nopeutta ei säädellä omasta ajokista, joten haaveeksi jäi. Heppu jätti sitten vähän väliä ja spurttasi melkein koukkuun kiinni ja toisti tämän valoja vilkutellen muutaman kerran. Huomasin oikealta peltoaukealla tietä kohti hölkkäävän 5 peuran lauman ja hiljensin vauhtia noin 40:een. Takanani olevalla taisi mennä raivosta housuun, sillä pontevasti keskisormea heilutellen hän lähti raivokkaasti kiihdyttäen ohittamaan minua kun muutaman kymmenen metrin päässä peurat kampesivat tienluiskasta itseään jo tielle. Sanomattakin on selvää, että parin sekunnin kuluttua ilmassa oli verta, suolenpätkiä ja muovinkappaleita. Ku n avasin tämän tien sivuun (ihme kyllä) pysähtyneen sankarin auton oven kysyäkseni onko hän loukannut itseään, niin kuljettajan paikalla istui lippalakki väärinpäin päässään oleva tärisevä ja itkeskelevä max. 20-vuotias junnu risoissa farkuissaan, jotka olivat vahvasti menossa pyykkiin. Ei heilunut keskisormi eikä ollut nilkka suorana. Kun selvisi, että hän ei ollut loukannut itseään, niin hälytyskeskukseen soitettuani kysyin häneltä "oli sitten ihan pakko?" Tällä kuvaelmalla tuon julki sen, minkä jokainen tiellä vähänkin enemmän liikkunut tietää: suomalainen henkilöautonkuljettaja ei mistään syystä hidasta vapaaehtoisesti ajonopeuttaan liikennemerkillä osoitetusta "alimmasta ohjenopeudesta," jollaiseksi olen kuullut suurimman sallitun ajonopeuden määräävää liikennemerkkiä kutsuttavan. Kaikenlainen valistus tässä asiassa kaikuu pääsääntöisesti kuuroille korville. Lahden seudun ampuma-aseisiin vihamielisesti suhtautuvan virkamiehistön ja riista-asioiden päätäntävallan valuessa paikallisilta toimijoilta entistä enemmän etelään "luonnonsuojelijoiden" päätettäväksi aiheuttavat sen, että metsästyksellisin keinoin kantaa tuskin päästään leikkaamaan.

Tattia
Wed, 23 Oct 2019 06:26:49 GMT

Metsästäjät ahneina tekevät ruokintapaikkoja peuroille jotta saisivat kannan ensin vakiintumaan ja sitten laajemaan. Syy on suoraan metsästäjien jotka mainostavat tekevänsä riistanhoitoa. Härskiä touhua.

Kuha on Lahesta
Wed, 23 Oct 2019 06:44:45 GMT

Hmmm.. Metsästäjätkö ne saavat peuran lisääntymään? Sitä on kuvitellut että... no jaa...

Jalkarannan pappa
Wed, 23 Oct 2019 06:46:35 GMT

Liikenneturvan yksinkertaiset neuvot ovat kaikkien tiedossa. Isäni hoki myös aina samaa mantraa "kuljettajan on aina pidettävä ajoneuvonsa hallinnassa". Hän ajoi 1,5 niljoonaa kikometriä ilman kolareita. Vakavammin puhuen, peura on oikeasti vaarallinen kaveri. Se voi tulla kuin ohjus takaoikealta näkökatveesta auton eteen. Se on merkittävästi hirveä nopeampi. Peuralla on massaa aikuisen ihmisen verran, joten tömähdys täydessä vauhdissä tekee helposti isoa vahinkoa. Metsäkauris on puolta kevyempi. Korostettu tarkkaavaisuus etenkin varoitusmerkityillä pätkillä on paikallaan. Aidatkaan eivät niitä pitele, joten muuta hyvää keinoa kuin varuillaan oleminen ei ole, eikä sekään takaa etteikö törmäyksiä sattuisi.

aappoIpiippo
Wed, 23 Oct 2019 11:46:42 GMT

oikaistaan yks virhe..ihmisiä ja autoja on likaa...kohta hukutaan tähän paskaan joka ukko ja akka..