essfi

Open full view…

Hykyn muutosohjelma vähentää kuluja kymmenillä miljoonilla - "Onnistuminen vaatii

Wed, 13 Nov 2019 05:48:37 GMT

Ratas pyörii
Wed, 13 Nov 2019 06:29:23 GMT

Kun mittaukset kertovat, että yhtymä on yksi Suomen tehokkaimista ja tuottavimmista sairaaloista, ei suunnitelma ole kovin uskottava. Toki aina on kehitettävää ja parannettavaa mutta ei tuossa mittakaavassa. Tavoite ei ole uskottava ja se tehdään henkilökunnan kustannuksella.

Sairaanhoitaja
Wed, 13 Nov 2019 07:40:50 GMT

Tuo hoitajamitoitus toteutuu vain palkkoja nostamalla. Eivät terveydenhuollon ammattilaiset siivoojan palkoilla töitä tee. Eli lisäkuluja tulee jonkin verran enemmän, jos ammattilaisia halutaan. Tekevät nyt muita töitä. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa perustehtävä. Silloin ei tarpeettomia kuluja synny. Väitän edelleen, että valtavasti kuluja syntyy tästä kaikenlaisesta visioinnista ja hienoista suunnitelmista. Kokouksia pidetään ja käytetään konsultteja. HYKY on ajanut alas toimintaa kunnista, joissa hyvin toteutettu perustason hoito säästäisi resursseja erikoissairaanhoidosta. Miksi nämä nykyiset "tieteilijät" ja visionäärit eivät halua tajuta, että terveydenhuollon tarkoitus on yksinkertaisesti hoitaa potilas kuntoon. Ja toisaalta hoivapuolen turvata ihmiselle loppusuoralla puhtaus, ravinto ja katto pään päälle. Uudeksi ei ihmistä siinä vaiheessa saa. Tässä vaiheessa kuitenkin usein hoidetaan ja tutkitaan enemmän kuin työikäistä ihmistä. Omassa työssäni tähän todelliseen tehottomuuteen törmään koko ajan. Jos vapaa-ajallani mökillä polttopuuhommia tekisin samaan t yyliin kokouksia pitämällä ja moninaisia visioita pohtien ja erilaisia päällekkäisiä suunnitelmia papereille ja seinätauluille tehden, ei polttopuupinoja kovin nopeasti syntyisi. Sitten vielä jälkeenpäin ihmettelisin miten näin kävi. Johtoportaassa tarvittaisiin enemmän käytännön ihmisiä. Pitäisi muistaa miksi töitä tehdään ja tehdä työ ilman tarpeettomia hömpötyksiä. Pitäisi antaa työntekijän tehdä työnsä järkevästi ilman jotain muodissa olevaa hienoa työmallia käyttäen. Näitä erilaisia "hienoja" malleja on vuosien varrella riittänyt. Ovat aina hetken kokeilussa. Tämä osaltaan säästäisi jo paljon. Lisäksi työmotivaatio säilyisi paremmin. Ja toisaalta budjetin pitää myös olla realistinen. Sitäkään ei liian alas voi suunnitella.

OLAVI (bc4f9e054353)
Wed, 13 Nov 2019 09:26:31 GMT

Ei tule onnistumaan, ennen kuin ihan tosissaan panostetaan henkilöstön työssäviihtyvyyteen. Koska taivaan tosi on se, että ihminen tekee, enemmän mitä tarviikaan, kun sillä hyvä ”fiilis” töissä; ja tähän toteamiseen, ei tarvita konsultteja

Iteaattelija
Wed, 13 Nov 2019 09:36:26 GMT

”Lahti on ottamassa vetovastuun hyte-työn maakunnallisesta kehittämisestä hyvinvointijohtaja Mikko Komulaisen johdolla”, mikä tarkoittaa kansan tuomion saaneen Kataisen hallituksen kuntaministeri Henna Virkkusen ajaman isäntäkuntahankkeen henkiin herättämistä. Tämä on mahdollista vallan kaappaamisella yhtymässä Lahden johtamalle ja vielä sen kokoomusjohtoiselle yhtymäkokoukselle. Näin Lahti pääsee siirtämään entisen kokoomusjohtoisen valtuustonsa sotesäästöt ja 50 miljoonan hukkainvestointinsa maakunnan maksettavaksi kuten myös nyt Nastolan uuden15 miljoonan terveyskeskuksen. Yhtymän kontollahan ovat jo olleet Lahden sotepalvelujen korjaaminen ja nyt vielä lisäksi on tulossa vielä ainakin 65 miljoonan kiinteistöt. Kun Vapaavuoren johtaman isojen kaupunkien kapinassa vaadittiin työvoimapalvelujen keskittämistä itselleen, niin tämäkin kokoomuksen tavoite on nyt täyttymässä. Yhtymäkokous on kansan tyrmäämän Uusi Kunta- hankkeen suora jatke. Tämä vallankaappaus on mahdollista viime vaaleissa lähes kuuden prosentin vaalitappion kärsineen kokoomuksen apupuolueeksi käpertyneen demarien tuella. Lahti ja sen kiinteistökeinottelu on yhtymän riippakivi, mikä maksetaan henkilökunnan selkänahasta repimällä.

Cubisti
Wed, 13 Nov 2019 10:33:51 GMT

Kaikista maailman ihmisistä Hyteä lähtee vetämään Mikko Komulainen. Huutonaurua! Kohtalon ivaa, mutta onnistuivat löytämään siihen hommaan sen kaikkein epäpätevimmän ”osaajan” tästä maakunnasta, mutta mitään ei koskaan opita mistään. Mikko tuhosi Lahden perusterveydenhuollon, Hyte odottaa kuoliniskuaan.

servo
Wed, 13 Nov 2019 11:19:42 GMT

Onko Laura Rätyä kysytty mihinkään hommaan?

Pilvipäivä
Wed, 13 Nov 2019 12:02:20 GMT

Yhtymä synnytettiin kiireellä.Lahti oli jo vuosia alibudjetoinut Sote menonsa.Kaiken takanahan on Lahden alibudjetointi.Nyt on tajuttu todellisuus.Suunnittelemattomuus vaivaa Lahtea edelleenkin, jonka näkee monessa asiassa.Lahden alibudjetointia joudutaan korjaamaan monta vuotta eteenpäin.Hyky joutuu säästökuurille ja lomautukset on ensi vuonna.Hankala yhtälö kun henkilöstöä on minimimäärä tekemässä vaativia töitä.Henkilöstö on kovilla nyt.Kuinkahan lomautukset onnistuvat. Ikääntyvien ennaltaehkäisevistä palveluista ollaan karsimassa ensi vuonnakin resursseja. Huono yhtälö. Komulaisella on tehtävää. Muutama vuosi sitten hän puhui että Lahden on säästettävä sote menoista niin ensi vuonnako olisi saatu 40 miljoona rahaa.Alibudjetointi oli tarkoituksellista.Rahoja ei tullutkaan . Näitä satuja kertoiltiin valtuutetuille ja puolusteltiin Lahden säästöjä ja niukkaa budjetointia esim .terveydenhoitoon ja vanhustenpalveluihin.Heidät laitettiin maksumiehiksi.Rahoja ei tullut ja kurjuus jatkuu tulevina vuosina.

Sam Peri
Wed, 13 Nov 2019 12:19:17 GMT

Iteajattelija kirjoitti ihan juuri niinkuin tämä asia on: herätetään henkiin Virkkusen isäntäkuntahanke, joka oli hulluista hulluin. Kepu kuolintuskissaan haikailee maakuntien perään ja lie Erholakin kepulainen kunkaipaa sitä maakuntaa. Lahti kun kaivaa ensin perstaskuaan ja maksaa kaiken sen mitä on toisten kustannuksella alibudjetoinnilla saanut aikaan hykyn talouden lopulliseen alamäkeen.

Jofa
Wed, 13 Nov 2019 14:20:28 GMT

No nyt on ainakin oikeaa tekemisen meininkiä, entiseen malliin ei voida enää jatkaa, noin raskaasti yli varojen ei voida yksinkertaisesti elää.

Kauno
Wed, 13 Nov 2019 14:40:51 GMT

Hyvä, että toimitaan. Hienoa myös, että ainakaan ulospäin ei ole näkynyt, että Erholaa yritettäisiin kampittaa tehtävässään. Kiitos siis myös niille poliitikoille, jotka eivät ole yrittäneet hakea irtopisteitä.

PEKKA (97565c004a7c)
Wed, 13 Nov 2019 16:32:06 GMT

Komulainen on ollut monissa johtotehtävissä saamatta yhtään mitään aikaiseksi. Pelkkä huuhaa-tyyppi, tuskin osaa edes hävetä.

Cubisti
Wed, 13 Nov 2019 18:41:33 GMT

Tuo kaavio ja toimenpidesuunnitelma on niin täyttä höpöhöpöä, ettei voi kuin ihmetellä missä se konkretia tuossa on? ”Hoidetaan tehokkaammin!” Tuollaisen diipadaapan piirtämistä täytyy ihan tosissaan opiskella, mutta mitään vaikuttavuutta siinä ei ole. Ei mitään. Pelkkää tyhjää ja niin on ilmeisesti myös koko THL jos johtopaikoillaan pitää tuollaisia harrastelijoita.

JUUUhaaa
Thu, 14 Nov 2019 11:52:21 GMT

Milla Bruneau Vai mikä se nyt oli,se ehdottomasti puikkoihin.....

PEKKA (2882b6024c86)
Sat, 16 Nov 2019 07:33:03 GMT

Kun hoitotakuu ja hoitaja mitoitus tulevat, menee kaikki siis uusiksi Erholan mukaan. Hullua touhua. Nehän siis tulee. Eli on tämä johtamista kerrassaan.